sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pari sanaa cosplaysta

Konnichiwa. Desucon lähestyy huimaa vauhtia, (enää 5 päivää) joten ajattelin tähän väliin luennoida hieman normaalia seikkaperäisemmin cosplaymeikistä ja yleisesti coneja varten toteutettavasta ihonhoitorutiinista.
Tosiasiahan on, että yleisimmin bongattavat 'virheet' cosplayssa ovat vain asioita, joita kokeneemmat conikävijät ovat oppineet ignooraamaan. (Kumarran itsehillinnällenne)
Itse olen melko tuore verso conimaailmassa, joten otin asiakseni informoida muutamia asioita cosplaymeikistä joita tällainen muussa elämässä meikistä kiinnostunut sekä aktiivisen kyselyn, tutkimisen sekä erehdyksen nojalla on selvittänyt. Ollakseni näinkin 'aloittelija' cosplayn saralla, olen tehnyt huomattavan paljon taustatutkimusta etenkin näin sanottujen 'cosplaymeikkistereotyyppien' osalta.
Joten, SINÄ JOKA TULET DESUCONIIN tai muihin kesäconeihin, suosittelen lukemaan seuraavan sepustuksen (älä huoli, kuviakin on mukana), saatat huomata asioita joita et  ole ehkä ennen tiennytkään.

1. Cosplaymeikki yleisesti ja miksi se olisi tärkeää?
Sanon tämän nyt suoraan ja raa'asti:
Ihan jokainen cossi tarvitsee edes jonkinlaisen meikin.
Miksi? Koska ihmiset eivät luonnollisesti näytä manga- ja animehahmoilta joilta cosplayssa pyritään näyttämään. Vaikka kyseessä olisi crossplay (=cossaisit vastakkaista sukupuolta, hyvänä esimerkkinä minä Shiniä) tytöstä pojaksi, ilman meikkiä näytät enemmän tytöltä kuin pojalta. Vaikka tosiasia on se, että pojat eivät käytä meikkiä, tyttöjen kasvojenpiirteet ovat huomattavasti erilaiset.
Itse olen sitä mieltä, että perusmalli poikacosseihin olisi kevyt peiteaine, jolla saisi ihovirheet sekä epätasaisuuden piiloon, hieman normaalia paksummat kulmakarvat (peruukin väriset), sekä aurinkopuuterilla tai nuderuskealla luomivärillä varjostukset leukapieliin ja kulmaluun alle (demonstroin myöhemmin).  Tietenkin jokainen meikki täytyy soveltaa hahmon erityispiirteiden mukaan; Normaalisti en suosittelisi eyelineria poikacossiin, mutta jos hahmon silmänmuoto poikkeaa kovasti omastasi,kevyt muotoileva rajaus ei ole pahitteeksi.
Mitä tulee tyttöcosseihin, yleisin harhaluulo on, että "Hahmoni ei käytä meikkiä joten miksi minun pitäisi?"
No, ellet satu omistamaan mangahahmolle tyypillistä täydellisen tasaväristä ihoa ja suuria silmiä ja todella pitkiä ja tuuheita ripsiä, et yksinkertaisesti näytä samalta vaikka muu cossi olisi kuinka viimeisen päälle.
Ja eikös cosplayn ajatus alun perin ollutkin näyttää anime- tai mangahahmoilta?
Eihän jätetä kaikkea photoshopin varaan vaan opetellaan meikkaamaan iho paraatikuntoon niin, että se näkyy myös conipaikalla otetuissa kuvissa? ^^

2. Tools of the trade; Mitä kannattaa käyttää?

Ihonhoidon puolesta en voi sanoa muuta kuin sen mitä kaikki muutkin;
Puhdista päivittäin, kosteuta päivittäin (hieman kevyemmin rasvaiselle iholle), kuori säännöllisesti, ja vältä rasvaisia ruokia conia edeltävä viikko (tämä estää finnien ja ylimääräisen turvotuksen esiintymisen), huomioi kuitenkin että tämä sisältää myös sipsit, ranskalaiset, kaikki mikä paistetaan öljyssä.
Jos tahdot valmistaa ihosi coniviikonloppuun mahdollisimman hyvin, suosittelen muutamia ihon 'herkkuruokia':
-Vihreä tee on täynnä antioksidantteja (teelehdistä saa myös mahtavan kuorintahoidon, katso tutorial)
-C-vitamiini (mm. appelsiinit)
-Öliiviöljy pursuaa E-vitamiineja (toimii myös meikinpoistajan, oikea pelastaja jos meikinpoistoneste on lopussa juuri kun olet pakkaamassa conia varten; nappaa vain pullo öljyä mukaan!)
- Rasvaton maito on tietenkin täynnä kalsiumia
- Parsakaali on täynnä C-, sekä A-vitamiinia, kalsiumia ja kuituja.


 Entäs kun ihonhoitotuotteet käyvät muutenkin anoreksiasta kärsivän lompakon kimppuun?
Suurmman osan tuotteista voi valmistaa itse (tai löytää keittiöstä!)
-Meikinpoistoaine ~ Oliiviöljy
-Kevyt kosteussuihke ~ Riisivesi
- Läpinäkyvä puuteri ~ Riisijauho
-Huulivoide ~ vaselliini
- Kosteusvoide ~ vaselliini (ei rasvaiselle iholle!)
-Kasvonaamio ~ Sekoita esimerkiksi kaurahiutaleita hunajaan (miljoonia eri variaatioita, katso youtubesta!)
 Mainitsinko jo ystävämme vaselliinin? Tämä aine pystyy ihmeisiin!
Cosplayn kannalta tämä on pelastaja, sillä se toimii niin
-huulivoiteena
-kosteusvoiteena
-mihin tahansa pigmenttiin sekoitettuna huulipunana, katso tutorial (tämä oli pelastus kun musta huulipuna oli liian kallista!)






Siirtykäämme itse meikkituotteisiin:

 Meikkivoide tasoittaa ihon sävyn ja luo hyvän pohjan meikille.

Muista:
1. Levitä kasvoille ohuesti ja tasaisesti. 2.Meikkivoiteen ei tarvitse peittää suurimpia ihovirheitä.
3. Jos hahmon ihonväri on valkoinen tai hyvin vaalea, parhaan tuloksen saa sekoittamalla meikkivoidetta teatteriväriin (tai mitä ikinä käytätkään).
4. Muista häivyttää aina kaulaan ja korviin asti!
5. Karskimmille poikahahmoille tämä ei ole välttämätön.
 Meikkivoide levittyy tasaisesti ja toimii parhaiten kuumalla ilmalla kasvoille tarkoitettuun kosteusvoiteeseen sekoitettuna;
Näin teit itse niin kutsuttua BB-voidetta!
Kevyempi versio meikkivoiteesta on paras käytettäväksi luonnolliseen lookiin sekä poikahahmoille. 
Suurimmat ihovirheet kuten finnit peittyvät helposti ja nopeasti peitevoiteella.
Tämä kannattaa pitää mukana conipaikalla, täydellinen meikin korjailuun!
 Peite- ja meikkivoide kiinnitetään puuterilla.
Muista levittää hyvin kevyesti, puuterin ei ole tarkoitus peittää muuta kuin kiilto!

Meikkipuuteri on kuin peitevoiteen ja puuterin yhdistelmä;
Tasoittaa ihon sävyn sekä jättää ihon mattapintaiseksi.
Veteen sekoitettuna tämä toimii myös peitevoiteena, joten jos haluat päästä helpolla, 3in1-meikkipuuteri on sinulle paras vaihtoehto. (se kyllä tuntuu lompakossa tasan saman verran kuin peitevoide, meikkivoide ja puuteri yhteensä! ^^)


 Silmämeikin loihtimiseen avain on nestemäinen eyeliner (aka. rajausväri).
Tämä pelottaa monia aivan turhaan, sillä itsellänikin kesti tämän oppimisessa vain muutama harjoituskerta. ^^
Nestemäisellä eyelinerilla voi suurentaa ja muuttaa silmän muotoa radikaalisti.
 ^ Jälki on tasainen ja intensiivinen
 Kaikki ovat varmasti nähneet  tämännäköisen eyelinerin. Se on klassikko peräisin aina 50-luvulta ja antaakin kestävimmän lopputuloksen. Vedenkestävä koostumus on kestävyyttä ajatellen paras. (Jos vaikka tyypillinen desusää yllättää, tosin kesähelteellä se olisikin virkistävää.)
 Jälki on äskeistäkin intensiivisempi, mutta sitäkin hankalampi levittää. Vaati kyllä harjoittelua, mutta tulos on tarkka ja kestävä! ^^
 Silmämeikkikynä on kestävyyttä ajatellen keskitasoa, mutta tällä voi luoda niin pehmeitä kuin sotkuisiakin lookkeja.
Esimerkiksi L-cossin tummiin silmänalusiin paras yhdistelmä olisi pohjalle viiva nestemäistä rajausväriä, sen päälle meikkikynää (tämän jälkeen sen voi häivyttää esim. meikkisienellä), ja päällimmäiseksi mustaa puuterimaista luomiväriä. Kuulostaa paljolta, mutta kestää taatusti koko conipäivän! ^^
 Tässä vielä vertailu kaikista kolmesta. Kannattaa vain testata ja valita omaan tarkoitukseen sopivin. ^^
Muun silmämeikin (luomiväri) kanssa pätee sääntö: pohjalle jotakin koostumukseltaan kermaista, joka kiinnitetään puuterimaisella luomivärillä.
Huulimeikin osalta parhaita ovat niin sanonut "huulilakat"/sävytteet, (engl. lip tint), jotka jättävät huuliin sävyn jopa 10 tunniksi! ^^ 
 Tämän tuotteen unohdinkin esitellä, nimittäin varjostusväri. Tämä on vain ruskea luomiväri, mutta sekä aurinkopuuteri että oikea varjostuspuuteri ajavat saman asian.












Perustutorial naishahmolle
Step1        
Pese kasvot huolellisesti kasvojenpesuaineella. Levitä tämän jälkeen ohuelti kosteusvoidetta koko kasvoille ja kaulaan. Toista mikäli iho tuntuu vielä kuivalta.
Mikäli ilma on helteinen, saattaa pelkkä kosteuttava kasvosuihke riittää. ^^
Kosteutus ja jokapäiväinen pesu ovat tärkeitä, sillä näin finnit ja muut pysyvät poissa, ja pohjameikin voi pitää kevyempänä. Eli, mitä huolellisemmin hoidat ihoasi, sitä vähemmän meikkiä sinun tarvitsee käyttää.

Step2
Levitä kasvoille meikki-tai BB-voidetta tasaisin ohuin kerroksin. Muista, että paksu kerros tätä saattaa näyttää hyvin naamiomaiselta ja paakkuiselta, joten keep it natural. Jos hahmosi ihonväri poikkeaa kovasti omastasi, levitä kasvomaali/teatteriväri (mahdollisesti meikkivoiteeseen sekoitettuna) kasvoillesi ja kaulallesi tässä vaiheessa.
Tavoite on saada ihonväristä tasainen mutta luonnollinen.
Muista häivyttää hyvin sekä kaulalle että korviin!
Jos sinulla on cossiasi varten piilolinssit,  lisää ne tässä vaiheessa.

Step3
Peitä ihovirheet kuten mahdolliset finnit ja tummat silmänaluset peitevoiteella. Muista häivyttää hyvin. Varmista myös, että peitevoiteen väri vastaa haluttua ihonväriä.
Muista puuteroida tämän jälkeen kasvot kevyesti!

Step4
Aloita silmämeikki joko levittämällä meikinpohjustus-
voidetta tai hahmottelemalla eyelinerin muoto. Käytä apuna kuvia hahmosta! Rajaa silmät ja tarkista symmetrisyys. Tässä vaiheessa voi myös lisätä pieniä yksityiskohtia joita kuvissa näkyy, esimerkiksi alaripsiä tai punastusviivoja.










 Myös valkoinen eyeliner kannattaa lisätä tässä vaiheessa. Jotta välttäisit eyelinerin muuttumisen harmaaksi, kannattaa tämä levittää ennen mustaa/muun väristä nestemäistä eyelineria.
Valkoinen eyeliner saa silmät näyttämään suuremmilta.
Nestemäinen eyelinerviiva kannattaakin lisätä valkoisen eyelinerin alle.



Step5
Viimeistele silmämeikki luomivärillä tai muilla yksityiskohdilla. Jälleen, käytä kuvia hahmostasi apuna!
Tässä kohdassa voi heittäytyä jopa luovaksi ja lisätä tehostusvärejä, joita hahmosi asussa esiintyy.
Esimerkiksi Hatsune Miku-cossissa olisi piristävää nähdä sinistä tehostusta silmämeikissä. ^^
Mikäli kaipaat lisää suurentavaa efektiä, lisää kevyt varjostus silmän alle.
Viimeiseksi, lisää levyt kerros maskaraa ja/tai tekoripset. Tekoripsien päälle kannattaa lisätä aina kevyt kerros maskaraa, jotta omat ripsesi sekoittuvat niihin ja näyttävät luonnolliselta.




Step6
Kosteuta huulet huulivoiteella tai vaselliinilla. Muista tehdä tämä aina ennen huulimeikin levittämistä, kosteutus on avain cosplaymeikissä! Iho joutuu kestämään paljon yhden conin aikana.
Mangassa suu ovat usein vain ohut viiva jos sitäkään, joten huulia ei kannata korostaa. Tämä huulia pienentävä tekniikka korostaa myös silmiä, saaden ne näyttämään entistäkin suuremmilta.
Ensin huulten ympärille levitetään peitevoidetta ja häivytetään se hyvin. Huulten rajaa ei enää pitäisi erottaa ihosta kaukaa katsottuna.
Seuraavaksi huulten keskiosaan levitetään väriä (suosittelen huulilakkaa tai muuta erittäin pitkäkestoista).





alh.Huulisävyte, engl. Lip tint.














Step7
Lisää väriä kasvoille poskipunalla. Muista häivyttää hyvin ja pitää tämä luonnollisena. ^^
Ota ensin siveltimeen tuotetta. kopauta sitä sitten kämmenselällesi jotta ylimääräinen väri ei jää kasvoillesi, ja levitä vasta sitten pyörivin liikkein poskillesi. Kannattaa kokeilla erilaisia poskipunauksia jotta oikea muoto löytyy.













Ja nyt olet valmis. ^^














Kiitos jos luit äskeisen sepustuksen. Tässä vielä hyviä meikkitutoriaaleja katsottaviksi:





Joten, nähdään desuconissa! ^^
Tulkaa sitten rohkeasti tervehtimään, laitan parin päivän päästä kuvan minkä näköisenä tarkalleen minut voi bongata. 
Kiitokset vielä ystävälleni Elsalle poseeraamisesta meikkitutoriaalissa. 

Sayonara!