Hukkamailla
Osa 1: Kuolema karkaa rikospaikalta
____________________________________
Harold: "Mikä ilma!"
Harold: "Syksy! Lehdet ja sammal ja kaikki värit! Katso, Alice!"
Alice: "Ei sinun silti tarvitse niissä kieriä, Harry."
Harold: "Mitä tarkoitat? Eikö niissä kuulu kieriä?"
Alice: "Siitä voidaan olla montaa mieltä. Ehtisimmekö kerrankin kauppaan ennen kuin se
menee kiinni?"
Harold: "Hyvä on, hyvä on.. senkin ilonpilaaja. Ei hätää, tykkään sinusta silti. "
Alice: "Vai ilonpilaaja.. Kaikkea kanssa. Kurjempaa olisi viettää taas ilta ilman teetä."
Harold: "Puhut asiaa, neiti hyvä. Miksen minä voi olla meistä se käytännöllinen?
Vaikuttaisin paljon fiksummalta. "
Vaikuttaisin paljon fiksummalta. "
Alice: "Tjaa.. sitten et kyllä olisi enää Harry. Olisit joku toinen, vähemmän hajamielinen
ja enemmän tylsä."
Harold, punastuen: "No, se.. niin kai sitten."
Harold: "Mutta, niin, emmekö menisi jo?"
Harold: "Hunaja on nimittäin myös lopussa."
Harold: "Mainitsinko muuten koskaan eräästä ystävästäni, joka kasvattaa hunajaa? Se, jolla
on iso, suden näköinen koira?"
Alice, naurahtaen: "Et ole tainnut. Ala kertoa, niin saamme jutun juurta kaupalle asti."
___________________________________
_______________________________________
Elämäni oli täydellistä.
En tunne jalkojani. En tiedä missä olen, enkä tiedä missä minun pitäisi olla.
Jokin humisee ilmassa ja päässäni vasaroi periksiantamaton päänsärky.
Näinkö tämä kaikki päättyy?
En ole valmis. Täällä on niin kirkasta, Harry. Kaikki alkaa sumentua.
Kuin päälläni olisi raskas verho. En voi liikauttaa jäsentäkään.
Elämäni oli täydellistä. Nyt on vain tämä helvetillinen, loppumaton
epämääräisyys, josta ei ole tietä ulos.
__________________________________
EKG-laite piipittää hiljaa taustalla. Sairaalan ilmastointi humisee vaimeasti.
Sairaalan työntekijät puhuvat hiljaa keskenään käytävällä.
"En ole koskaan nähnyt mitään tällaista.."
"Nämä ovat todella harvinaisia tapauksia, Lettie."
"Onko sitä kaaharia saatu kiinni vielä?"
"En tiedä... kai siitä olisi meille kerrottu."
"Kaikesta huolimatta hän on onnekas. Kooma on pieni hinta sellaisesta törmäyksestä."
"Niin, kooma ja selkäydinvamma. Oletko jo soittanut hänen omaisilleen?"
"Ei hänellä ole ketään muuta kuin tuo mies. Kysyin monesti ja tarkistin sieltä sun täältä, mutta
jälkiä perheestä ei löydy."
"Kuinka kamalaa.."
"Vain pikkuveli oli rekisterissä, mutta hän asuu ulkomailla. Lettie, minusta tuntuu ettei
tuosta naisesta välitä kukaan muu kuin hänen miehensä. Eipä siinä, onhan hänkin varsin
erikoinen tapaus."
"Mutta rouva ylilääkäri! Ettekö olisi kiltimpi ajatuksissanne."
"Älä viitsi olla naiivi, Lettie. Minä olen nähnyt kaikenlaista tässä sairaalassa, mutta noin yksinäistä koomapotilasta en vielä koskaan. Sano minun sanoneen, mitä tahansa voi vielä tapahtua."
Harold, kuiskaten: "Me selviämme tästä, Alice. Näet vielä. Olet vahvempi kuin
he kuvittelevat. "
"Mutta rouva, häneen törmäsi auto. Ei kai siinä ole mitään arvailun varaa.."
"Hah! Varmaa on vain se, ettei tuo nainen enää kävele elämänsä aikana."
___________________________________________
Ja näin on Hukkamailla pyörähtänyt käyntiin.
Sayonara, nähdään seuraavassa osassa!
